keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Leopardilapaset

Yksi päivä nettiä selaillessani löysin yhdet neulotut leopardilapaset ja niistä sitten tietysti innostuin, koska tykkään eläinkuoseista. Piirtelin ruutupaperille suunnitelman kuvioista ja kotona käydessäni otin äidiltä langat. Löysin pinkkiä ja mustaa 7 veljestä -lankaa ja käytin 3mm puikkoja. Olisi kannattanut ehkä käyttää vaikka 3,5mm puikkoja tuon kuvion tekemiseen, koska sen joutuu tekemään todella löyhästi, jotteivat takana kulkevat langat kiristä liikaa. Lopputulokseen olen melko tyytyväinen.

Mielipiteeni näistä vaihteli vähän tekemisen eri vaiheissa. Aluksi näytti, että näistä tulee superhienot, mutta vähän ajan päästä ne alkoi näyttämään aika sekavilta. Lopulta kun sain peukalotkin tehtyä, joihin keksin kuviot samalla kun tein niitä, niin lapaset näyttivätkin taas ihan hienoilta. Vaikka onhan tuo lopputulos vähän sekava. Olisi ehkä pitänyt tehdä vähän isompia noista kuvioista ja suuremmat välit niihin, mutta nämä nyt oli tälläinen kokeilu. Laitoin tuonne alas vielä ohjeen kuvioiden tekemiseen, jos joku haluaa sitä käyttää :)

Innokas lapasten neuloja! Mun sohva näyttää jotenki tosi pieneltä tuolla takana :D Ja huomatkaa ihanat tyynyliinat, jotka on äidin ompelemat ja äidiltä saadut. :)

Loin lapasiin 44 silmukkaa eli tuo kuvio tulee kahdesti peräkkäin aina yhteen kerrokseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti