keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Elokuu

Ja niin se elokuukin hurahti ohi muutama päivää sitten. Elokuussa alkoi taas opiskelut yliopistossa ja se onkin pitänyt mut viime päivinä ihan kiitettävän kiireisenä. Tänään oli yksi tentti ja vielä huomenna ja ylihuomenna on yhdet. Sitten saa taas hetken aikaa hengähtää. :)  Käsitöitäkin tuli jonkin verran tehtyä elokuussa. Tällä hetkellä on kesken yksi pieni projekti, jonka pitäisi kohta valmistua, kunhan tentteihin lukemiselta tässä parin päivän päästä kerkeän. Tällä kertaa valmistumassa on pitkästä aikaa jotakin neulottua, ja suunnitelmissa on myös tehdä vähän enemmänkin neulomalla juttuja.
Kanttarelleja tuli kerättyä elokuun lopulla ja niitä löytyikin aika paljon!

Kotona käydessä äidin ostama uusi tuoli on yksi Uunon lemppari nukkumapaikoista.

Uuno kävi myös rokotuksessa ja kastraatiossa 22.8. Pari tuntia se nukkui sen jälkeen ja sitten se alkoikin taas riehumaan normaaliin tahtiin. Leikkaus sujui siis hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti