torstai 24. kesäkuuta 2021

Virkattu kesätoppi


 Pinterestistä löytämieni inspiraatiokuvien perusteella virkkailin tälläisen kesätopin. Istuvuudesta ei ihan täydellinen tullut, mutta kyllä tätä tulee käytettyä. Lanka oli jotain ikivanhaa Novitan puuvillalankaa. 

tiistai 22. kesäkuuta 2021

Happypotamus


Ihana hippo valmistui taas Heidi Bearsin ohjeella. Lankoina oli lähinnä Novitan 7 veljestä. Tämä menee 1-vuotislahjaksi tyttären serkulle. Tekisi melkein mieli aloittaa taas tekemään seuraavaa, kun nämä on niin kivoja. 

sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

KalevalaCAL joka ei koskaan valmistunut



Aloitin aikanaan innokkaana tekemään KalevalaCAL virkattua peittoa, mutta en sitten saanutkaan aikaiseksi kaikkia paloja. Tein sitten valmiiksi saaduista paloista tyynynpäälliset. Takaosat tein yhden palan ympärille kaapista löytyneillä langoilla, virkkailin niihin erilaisia kerroksia. Ohjeet Kalevala CAL - paloihin löytyy täältä

lauantai 6. maaliskuuta 2021

Afrikankukkapöllö

 

Pinterest-kuvan perusteella virkkasin jämälangoista tälläisen pirteän värisen nukkuvan pöllön. Tämä oli helppo ja nopea tehdä. 

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Taaperolle vaatetta


Tuon ylemmän kissamekon tein tyttärelle joululahjaksi ja alemman tunikan tein tänään samoilla kaavoilla, helmaa vain lyhensin. Kissamekkoon suurensin hieman kaula-aukkoa. Kaavana käytin Ottobren jotain perus t-paidan kaavaa, piirsin pitkät hihat ja helma taitaa olla jostain Suuren Käsityölehden mekon kaavasta. 

torstai 7. tammikuuta 2021

Vauvalahjoja

Lähipiiriin syntyi uusi vauva. Hänelle vein tuliaisiksi violetin turvalonkeron, kun päästiin ensimmäistä kertaa näkemään. Lankana oli Novitan Hetki. Joululahjapakettiin sitten päätyi ommeltu body kissatrikoosta. Näitä tehdessä vauvan sukupuoli ei ollut vielä tiedossa, joten käytin aika neutraaleja värejä. 

perjantai 1. tammikuuta 2021

2020 ja lankapäiväkirja

 



Vuonna 2020 kerkesin tehdä paljon käsitöitä, tein niitä lähes aina kun vauva nukkui päiväunia. Vielä on useampi tekele kuvaamatta ja julkaisemattakin. Tänä vuonna tuskin kerkeän niin paljoa tekemään, koska työt alkavat taas. 

Pidin myös viime vuonna kirjaa kaikista ostamistani langoista. Tavoitteenani olikin, että ostaisin vain tarpeeseen. Aika vähän tulikin osteltua, osasyynä varmasti oli kuitenkin se, ettei päässyt käsityömessuille. Ostin yhteensä 1050 grammaa lankaa ja rahaa niihin meni  45,48 euroa. Näistä lankakeristä taisi jäädä kaksi korkkaamatta, kaikkia muita tuli käytettyä. 


maanantai 28. joulukuuta 2020

Joululahjabokserit 2020


Tänä vuonna mies sai joululahjaksi vähän hempeämmät bokserit. Jyväskylän kangaskaupasta löytämäni bokserikuminauha oli kyllä todella hyvää näihin ja sen käyttö vähensi myös yhden työvaiheen valmistamisesta pois. 

lauantai 19. joulukuuta 2020

Vähän vajaa Asteri



Ostin Kärkkäiseltä punaista Koukussa-trikookudetta 6 rullaa ajatuksena tehdä niistä jouluinen matto takkahuoneeseen. No eihän se riittänytkään ja täysin samaa sävyä ei löytynyt enempää. Mietin ensin, että laitan jotain toista väriä tähän, mutta totesin, että näyttää paremmalta yksivärisenä. Ihan kiva tästä tuli näinkin, halkaisijaksi tuli noin 115cm. Kude oli aika paksua ja hieman joustavaa, jonka takia sitä oli aika raskasta virkata. 

maanantai 14. joulukuuta 2020

Virkattu pingviini

 

Mulla jäi yhdestä projektista yli pieni jämäkerä Novitan kausilankaa Lämpöä. Halusin tehdä siitä jonkun pienen pehmoelukan ja tälläinen pingviini sitten syntyi. Ilmainen englanninkielinen ohje löytyy 1dogwoof.com -sivustolta. Ohje oli ihan hyvä, sivu vaan oli ärsyttävän täynnä mainoksia ja sai selata aika pitkälle ennen kuin ohje sieltä lopulta löytyi. Ihan söpö tästä tuli, näyttää mielestäni vähän siltä Happy Feet -elokuvan pingviiniltä. 

torstai 26. marraskuuta 2020

Afrikankukkaponi

 



Tälläinen afrikankukkaponi valmistui jämälankalaatikon pikkukeristä, jotka oli suunnilleen Nallen paksuisia. Käytin 2,5mm koukkua. Ohje on Heidi Bearsin Fatty Lumpkin the Brave African Flower Pony. Harjasta tuli vähän sotkuinen, pitää ehkä yrittää sitä vielä parturoida vähän siistimmäksi jossain vaiheessa. 

keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Neulottu tonttulakki vauvalle


Neuloin nopeasti yhdessä päivässä pienen tonttulakin vauvalle joulukorttikuvauksia varten. Käytin tähän Dropsin Alpaca bouclea kaksinkertaisena sekä Novitan 7 veljestä. Puikot olivat kokoa 3,5mm. Lakista tuli ihan kiva, voi vaan olla vähän kutittava, kun mulla ei ollut valmiina varastossa mitään muuta punaista lankaa. Ylemmässä kuvassa oleva vauvan mekko on äitini ompelema. 
 

maanantai 9. marraskuuta 2020

Pinkki virkattu matto



Virkkasin tyttären huoneeseen pirteän värisen maton trikookuteesta. Kuteet tilasin Finn Texomerilta alennuksesta. 5,5kg maksoi vain 25 euroa. Kude oli melko hyvälaatuista, jonkin verran oli solmuja ja paksuuden vaihteluita. Mattoon meni noin 5 kiloa kudetta. Virkkasin maton yhden Pinterest-kuvan perusteella, kun en löytänyt ohjetta. 

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Virkatut hämähäkit


Toinen juttu, mitä tein halloweeniä varten, oli nämä hämähäkit. Nämä valmistui nopeasti ilman mitään ohjetta. Jalkoihin virkkasin langan kanssa rautalankaa, jotta niitä voi taivutella. Ihan hauskat tuli ja varsinkin vähän kauempaa katsottuna näyttävät melko aidoilta. 

lauantai 24. lokakuuta 2020

Kummituspitsiliina


Vaikka en hirveästi halloweeniä juhli, on kiva laittaa kuitenkin vähän koristeita siihen liittyen. Tein tämän pitsiliinan Marsha Glassnerin ohjeella Boo!. Käytin Novitan Cotton Mercerized - lankaa ja virkkuukoukkua 3mm. Ohje oli todella hyvä, eikä työ kupruillut missään vaiheessa, kuten monissa pitsiliinoissa tapahtuu. Itse tykkään virkata enemmän kaavion perusteella, mutta tässä oli selkeät englanninkieliset ohjeet.