sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kehräyskurssilla

Ilmoittauduin alkusyksystä Jyväskylän kansalaisopiston kehräyskurssille, sillä kehräämisen osaaminen on kiinnostanut minua jo pitkään. Kurssi kesti kolme keskiviikkoiltaa ja tämän viikonlopun kokonaan. Oli tosi kivaa päästä oppimaan kehräys sekä värttinällä että rukilla. Tilattiin kurssilaisille Pirtin kehräämöstä hahtuvalankaa sekä villaa. Mummolasta löysin karstat ja jonkin rukin osan, jota luulin ensin värttinäksi. Tilasin sitten myöhemmin Villa Laurilasta oikean värttinän sekä ahvenanmaanlampaan halpoja villakikkaroita. Alla olevassa kuvassa on värttinälle kehrättyä villaa ja ensimmäinen lankakokeilu, jossa kaksi säiettä kerrattuna.
Nyt viikonloppuna otimme rukit esille ja aloimme opettelemaan niiden käyttöä. Käytin eilen vinorukkia, jolla harjoittelu aloitettiin ihan valmiilla langalla. Seuraavaksi kokeilitiin kehrätä hahtuvalankaa, joka sitten kerrattiin kaksisäikeiseksi. Siitä tuli tosi hyvännäköistä tasapaksua lankaa. Lopulta sitten alettiin kehräämään ihan villaa. Tein aluksi kaksivärisen langan suomenlampaanvillasta. Tänään sitten tein pystyrukilla ahvenanmaanlampaan villasta, joka piti aluksi karstata, toisen langan. Tämä lanka pitäisi vielä pestä, jotta saisi siinä olevan rasvaisuuden pois. Aika hyvin sujui näin ensikertalaiseksi. Nyt tekisi mieli hakea rukki mummolasta lainaan, mutta asunnossa ei oikein ole tilaa sille. Ehkä joku päivä, ja siihen asti voi pyöritellä tuolla värttinällä. Kokonaisuudessaan oli kyllä tosi hyvä ja mielenkiintoinen kurssi! Nyt pitää vaan keksiä, että mitä noista langoista tekisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti