lauantai 8. heinäkuuta 2017

Reissu Tallinnaan (käsityöostokset ja muuta)


Lähdettiin äidin kanssa keskiviikkona Tallinnaan lähinnä ihan vaan shoppailemaan käsityöjuttuja ja vaatteita. Mentiin Vikinglinen laivalla ja oltiin kaksi yötä Park Inn Central -hotellissa, joka oli ihan perussiisti paikka. Ensimmäinen hyvä löytö tehtiin laivasta, kun siellä oli jaossa tuollaisia käsityökarttoja, joihin oli numeroin merkattu eri kohteet ja selostettu vielä aina millaisesta paikasta oli kyse. Todella kätevä!
Tässä kuvassa on kaikki käsityöostokseni. Ajattelin kertoa vähän erikseen paikoista, joista nämä ostin. 
Ensimmäisenä suunnattiin Karnaluksiin, joka sijaitsi noin 1,5 kilometrin päästä hotelliltamme. Ei ollut siis pitkä kävelymatka. Kauppa oli jotenkin vaikea löytää, kun talon ulkopuolella ei ollut mitään kunnon opasteita. Sisällä kaupassa oli oikein narikkapalvelu ja tavaraa löytyi useasta kerroksesta. Lankaa, kangasta ja muita juttuja oli ihan hirveästi. Täältä ostin ompelulankaa, nappipussin, turvasilmiä, beessiä angoralankaa, pinkin akryylilankakerän ja valkoista ohutta kimallelankaa kaksi kerää. 
Samassa rakennuksessa oli myös Abakhan Fabrics niminen kauppa, jossa oli lähinnä kankaita, mutta myös lankaosasto. Täältä ostin kolme kerää metallinhohtoista harmaata lankaa, jotka oli - 70% tarjouksessa. 
Ihan meidän hotellin vierestä Foorumi-kauppakeskuksesta löytyi Kangas ja Nööp -kauppa. Sieltä ostin vain yhden virkkuukoukun. Käytiin myös vanhassa kaupungissa sijaitsevassa Eesti käsitöö majassa, jossa myytiin lähinnä virolaisia käsitöitä. Sieltä lähti mukaan kaksi kerää shetlanninlampaanvillasta tehtyä lankaa. 
Huomattiin kävellessämme kissakahvila Nurri, johon oli pakko poiketa. Päätimme samalla syödä ruuat ja omani oli maukasta possua kirsikkapunaviinikastikkeen sekä cuscusin kera. Kissoja oli ravintolassa useita ja niillä oli paljon leikkipaikkoja. Kiva kokemus ja ruoka oli todella hyvää! 
Käytiin myös kaksi kertaa illallisella vanhassa kaupungissa ja oltiin molemmissa erittäin tyytyväisiä ruokaan. Toinen oli ravintola Spot ja toisen nimeä en saa nyt enää millään päähäni. Kokonaisuudessaan reissu oli oikein onnistunut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti