sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Blingiä




































No nyt sain tehtyä valmiiksi vihdoin nämä mun paljettilapaset! Eli lankana oli Novitan Kide ja tälläset niistä sitten tuli. Aloitin tekemään niitä jo elokuussa ja kirjoitinkin siitä silloin tänne blogiin. Lapaset on neulottu ihan normaalilla lapasohjeella ja kärjen kavennuksena on käytetty tollasta pyöreää kavennusta, mikähän sen nimi sitten ikinä onkaan :D Yleensä lapasten teossa ja muutenkin neulomisessa ärsyttävintä on mun mielestä langan päätteleminen, mutta näissä kaikista tylsintä oli napsia irti nurjan puolen paljetteja! Aluks yritin leikata niitä irti kaikilla mahdollisilla saksilla, mutta sitten keksin onneksi että napsauttelen ne irti kynsileikkureilla. . . Se toimi ihan hyvin. Kun ei niitä paljetteja voinut sinne nurjalle puolelle jättää, ne tuntu niin pistelevältä kädessä :D
Eli tälläistä tekniikkaa käytin:



Nyt ei muutakun lisää neulomaan! Joululahjaks aijon tehdä ainakin kahdelle kaverille lapaset ja poikaystävälle villasukat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti