tiistai 20. helmikuuta 2018

Kaulahuivi


Tällainen huivi valmistui vähän aikaa sitten. Olin aluksi ajatellut tehdä Novitan Elegiasta sellaisen vähän monimutkaisemmalla pitsillä olevan huivin. Aloinkin sitä tekemään, mutta en jotenkin vaan saanut hommaa sujumaan. Kuvio oli ihan ymmärrettävä, mutta jotenkin onnistuin aina saamaan väärän määrän silmukoita kierroksen loppuun melkein joka kerroksella. Tein sitä jonkin matkaa, kunnes iski epätoivo ja purin koko tekeleen.

Äiti osti minulle joululahjaksi tämän tässä käytetyn Alizen Angora Gold Simli -langan, josta ajattelin heti, että siitä saisi hyvän huivin. Ohjeen löysin Unelmien käsityöt -lehdestä (joka on muuten lehti, josta löytyy mielestäni paljon kiinnostavia ja hyviä ohjeita)  numero 2/2017. Ohjeesta poiketen tein ohjeen 79 aloitussilmukan sijaan 70 silmukkaa ja vaihdoin puikkokoon isompaan, kun en halunnut tehdä niin tiivistä. Ohjeessa oli käytetty 1½ kerää tätä samaa lankaa, mutta minulla oli käytettävissä vain tuo yksi kerä. Olisin ehkä toivonut huivista hieman pidempää, mutta ihan hyvin tuo riittää kaulan ympäri. Jospa sitä tämän jälkeen uskaltaisi taas kokeilla jotain vähän haastavampaakin pitsiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti